Työpaikalla tarjoutuu toisinaan mahdollisuus mukaviin yllätyksiin. Pääsin muutama viikko sitten kuuntelemaan bloggari-yrittäjä Satu Rämön ajatuksia markkinoinnista ja yrittäjyydestä.
Itsekin vuosia yrittäjänä toimineena luennosta tuli kovin nostalginen olo. Tunnistin monia itsellenikin tuttuja asioita yrittäjän vapaudesta ja myönnän jopa nykyisin palkansaajana hieman kaipaavani niitä.
Kiitos innostavasta esityksestä. Puhuit varmasti monen muunkin pienyrittäjän suulla.
Mieti missä olet hyvä?
Mille on kysyntää?
Tule hyväksi jossain ja kouluttaudu lisää?
Pohdin luennon jälkeen myös palkkatyön mielekkyyttä. Väitänkin, että melko monella palkkatyössä olevalla on mahdollisuus luoda omasta työstään itsensä näköistä. Mikään ei välttämättä estä yrittäjämäistä työskentelyä. Mieti mikä on mielekästä – ja tule siinä mahdollisimman hyväksi.
Palkansaajakin voi pohtia sitä, missä työtilanteessa kokee olevansa parhaimmillaan, millaisille tehtäville omassa organisaatiossa on kysyntää – ja kouluttautuminen on huomattavasti helpompaa kuin yksityisyrittäjällä. Toisinaan siihen saattaa saada jopa työnantajan tuen.
Kun osaamistaan vahvistaa haluamaansa suuntaan, saa entistä enemmän itselleen mielekkäitä työtehtäviä ja positiivinen kierre on valmis. Erona yrittäjään on myös se, että unelmaduunista ja tylsistä rutiineista tulee sama palkka. 🙂