Tänään olen lueskellut opiskelijatutkimuksen vuosikirjaa parin vuoden takaa. Kirjan artikkelissa nostetaan esille tuttuja teemoja. Opinnot eivät vaikeudu suinkaan ainoastaan oppimisvaikeuksien vuoksi, vaan varsin olennainen tekijä liittyy opiskelijan motivaatioon. Motivaatio-ongelmia löytyy kaikilta koulutusasteilta. Vieraita eivät ole myöskään mielenterveyden ongelmat. Todellinen suuri ongelma on kuitenkin se, että apua ei osata hakea.
Tämän syksyn aikana minulla on ollut mahdollisuus tutustua myös OHO!-hankkeen (OHO! Opiskelukyvyn, hyvinvoinnin ja osallisuuden edistäminen korkeakouluissa) esteettömyystiimin tekemän opiskelija- ja opettajakyselyn avoimiin vastauksiin teemasta sähköiset järjestelmät.
Avun hakemisen teema tulee esille myös opiskelijoiden ja opettajien vastauksissa. Opettajien näkemyksen mukaan vastuu tuen pyytämisestä on opiskelijan. Opiskelija puolestaan tuntuu usein odottavan, että opettaja lähestyy häntä pahimman ahdistuksen hetkellä.
Se on täysin utopistinen ajatus.
Opetusresurssit ovat pienentyneet kymmenessä vuodessa tuntuvasti. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että opettajalla on yhä enemmän opetettavia ryhmiä, jotka ovat entistä suurempia. Eli yhdellä opettajalla on huomattavasti aiempaa enemmän opiskelijoita. Opiskelijoiden määrän lisääntyminen tarkoittaa taas sitä, että yhden opiskelijan tukemiseen on entistä vähemmän aikaa.
Ristiriitaista on, että samaan aikaan tuen tarve on lisääntynyt ja opiskelijoiden ongelmat moninaistuneet. Lähiopetus on vähentynyt ja verkkokohtaamiset lisääntyneet. Verkkopedagogiikan haltuunotto on puolestaan työllistänyt opettajakuntaa yhä enemmän.
Verkkovälitteisesti opiskelijan ongelmien havaitseminen on entistä hankalampaa – ja oikeastaan käytännössä entistä enemmän myös opiskelijan itsensä vastuulla.
Opiskelijat kokevat, että opettajat eivät halua auttaa. Opettajat haluavat auttaa ja tukea, mutta tunnit vuorokaudessa loppuvat kesken. Eikä kukaan rohkene nostaa avuntarvetta edes esille.
Puhun tekstissäni koulusta. Tuo koulu voisi tekstissäni tarkoittaa mitä tahansa kouluastetta peruskoulusta yliopistoon. Ongelmat ovat yhteisiä. Samoihin teemoihin törmää useissa julkaisuissa ja tutkimuksissa.
Odotan innolla, että pääsisin lukemaan myös ratkaisuehdotuksista.
Ajatuksia viestinnästä - ja vähän muustakin 