Koulutuksessa puhutaan valitettavan usein pelkästään substanssien hallinnasta sekä laitteista tai metodeista, joita opetuksessa käytetään. Mihin unohtui oppimistaito, itsereflektointi ja oman osaamisen kehittäminen?

Koulutusta ajatellaan monesti tutkintotavoitteisena; suoritusperustaisena. Arvioinnissa lasketaan suoritettujen opintopisteiden ja tutkintojen määriä.

Myös työelämän koulutuksessa tunnutaan usein odotettavan nopeita pikavoittoja. Koulutukseen osallistuminen koetaan joko ylimääräisenä rasitteena tai sitten asetetaan täysin epärealistisia tavoitteita. Tunnin koulutuksessa odotetaan tapahtuvan ihmeitä – sitoutui koulutettava itse asiaan tai ei.

Hyväkään kouluttaja ei pysty muuttamaan työpaikan käytäntöjä, jos työntekijät itse eivät sitoudu asiaan ja ole valmiita työskentelemään sen eteen.

Olen viime vuoden ajan pohtinut paljon osaamisen rakentumista ja opiskelutaitoja. Haluaisin korostaa niiden merkitystä kaikessa toiminnassa, niin peruskoulussa, toisella asteella, korkeakoulutuksessa kuin työelämän koulutuksessakin.

Osaaminen ja koulutus tulisi nähdä mielestäni suurena mahdollisuutena. Omia opiskelutaitoja kannattaa kehittää ja pyrkiä hankkimaan lisää osaamista. Tämän päivän yhteiskunnassa uuden oppiminen on elinkautinen, positiivinen sellainen. Mitä enemmän jaksat opiskella, sitä vahvemmalla olet työelämässä.

Osaamista tulisi myös arvostaa työyhteisön sisällä. Suuri viisaus ei asu aina konsulteissa ja ulkopuolisissa kouluttajissa, vaan myös työyhteisöön hankittua omaa osaamispääomaa voitaisiin hyödyntää enemmän. Mikseivät työntekijät voisi olla ylpeitä omasta osaamisestaan ja kouluttaa välillä myös toisiaan osana arkista kehittämistyötä?

 

Advertisement