Digiosalliseksi-workshop 22.3.17 from Matleena Laakso

 

Eilisessä Digiosalliseksi-hankkeen workshopissa keskustelimme verkosta opiskeluympäristönä. Keskusteluryhmät kokoontuivat Tampereella ja Virroilla ja lähetimme alustuksia Adobe Connectin avulla molemmilta paikkakunnilta. Matleena Laakso toimi kouluttajana Tampereella ja minä olin Virroilla. Verkkovälitteisyys mahdollisti myös keskustelun paikkakuntien välillä.

Digiloikasta on puhuttu jo kauan. Silti esimerkiksi opettajista läheskään kaikki eivät ole siinä mukana. Erittelin eilisessä alustuksessani syitä tähän.

  1. Työnantaja ei tarjoa laitteita ja sovelluksia. Tämän tyrmäisin täysin. Ilmaisilla sovelluksilla pääsee hyvään alkuun. Myös vanhoilla laitteilla voi käyttää sujuvasti sosiaalisen median sovelluksia. Olennaista on innostuva ja innostava asenne, halu opetella uutta ja kehittyä.
  2. Työnantaja ei kouluta laitteiden käyttöön. Oletko koskaan ajatellut, että tietokone ja mobiililaite eivät yleensä mene rikki kosketuksesta ja kokeilusta? Esimerkiksi YouTubesta löytyy nykyisin lähes kaikista käytetyimmistä sovelluksista jopa suomenkieliset lyhyet opetusvideot. Myös kirjallisia ohjeita löytyy Internetistä.
  3. Kannattaisi ehkä uhrata kymmenen minuuttia työajastaan tiedonhakintaan. Menetetyt sekunnit tulevat myöhemmin takaisin korkojen kanssa. Lisäksi suuri osa sovelluksista on ihan oikeasti helppoja. Ohjelmien oma ohjeistus kertoo etenemismalleista. Kannattaisi varata vaikka työkaverin kanssa yhteinen puolituntinen ja kokeilla yhdessä.

Totta on, että verkkoympäristössä toimittaessa myös epävarmuutta täytyy oppia sietämään. Sähkökatkojen ja katkeilevien verkkoyhteyksien edessä olemme yleensä avuttomia. Kaikki sovellukset eivät toimi kaikissa laitteissa. Kun opiskelijat työskentelevät omilla laitteillaan, kaikki eivät välttämättä onnistu.

Mutta siitä huolimatta kannattaa edes kokeilla…

Eilisen workshopin diat löytyvät Slidesharesta.

Kutsumme sinut myös keskustelemaan ja kommentoimaan teemoja Padletiin.

Advertisement