Digitaalisuudesta puhuttaessa kiinnitetään harvoin huomiota tekstin rooliin.
Muutama vuosikymmen sitten julkinen teksti oli lähinnä journalismia, kaunokirjallisuutta, tutkimusta ja muita virallisia asiakirjoja.
Nykyisin tekstiä tuotetaan paljon ja laajalle julkisuudelle – usein ilman minkäänlaista päätoimittajavastuuta.
Visuaalisuus
Kun pohditaan esimerkiksi blogin roolia, taipuu se mielestäni varsin hyvin journalistisen asiatekstin, vaikuttavan tai kaunokirjallisen tekstin alustaksi. Vaikka itse päivitänkin hyvin tekstuaalisia sisältöjä, on verkossa kuitenkin kiinnitettävä huomiota myös visuaaliseen ulkoasuun.
Nopeus
Tekstin tuottaminen verkkoon ei oikeasti ole teknisesti haasteellista, mutta perusosaamista toki vaaditaan. Olennaista on myös nopeus. Hiihtokilpailujen raportointi täytyy löytyä verkosta heti eikä viikon päästä.
Multimedia
Verkossa kuva, liike ja ääni voivat olla osana tekstiä. Ensimmäisten Internet-sivujen aallossa tästä hurmaannuttiin hieman liikaakin. Sivujen visuaalinen ilme ja jopa luettavuus kärsi, kun erilaisia liikkuvia elementtejä löytyi yhdeltä sivustolta aivan liikaa.
Lukutapa
Verkkotekstejä rakennettaessa on syytä huomioida myös erilainen lukutapa. Printtijulkaisussa katse osuu oikean aukeavan sivun yläosaan, mutta verkossa tekstiä silmäillään vasemmalta oikealle.
Eduksi on myös lukijan ohjailu. Hyvän verkkosivun tulisi tarjota mahdollisuus silmäilijöille ja syventävää lukemista kaipaaville – eli kaksi erilaista rakennetta.
Löydettävyys
Arvoon arvaamattomaan nousee myös oikea kohderyhmä. Sitä varten kannattaa miettiä hyvät avainsanat ja hashtagit sekä hyödyntää muiden sosiaalisen median kanavien yhteiskäyttö.