Viime viikkoina olen lukenut useammankin otsikon siitä, että osalla diginatiiveista onkin yllättäen suuria ongelmia digitaalisten välineiden kanssa.

En ole otsikoista lainkaan yllättynyt. Mielestäni digitaalisuuteen mennään koneet edellä, jolloin sisältöpuoli helposti unohtuu. Olennaista digiloikassa ei ole uusimpien laitteiden räppääminen, vaan se mitä niillä osataan ja voidaan tehdä.

Yksi tärkeistä osattavista asioista on tiedonhankinta. Olen joskus opettanutkin opintojaksoa, joka kantaa kyseistä nimeä. Silloin rakensin oppituntini niin, että pohdimme aluksi tiedonhankinta ja -hallintataitojen merkitystä, informaatio- ja medialukutaitojen käsitettä sekä perusymmärrystä tiedosta ja tiedonhankinnan prosessista.

Pohdimme arkitiedon ja tieteellisen tiedon eroja. Sekä opettelimme rajaamaan aihetta.

Tämän jälkeen teimme tiedonhankintasuunnitelman, pohdimme tietolähteen valintaa sekä arvioimme lähteestä saatavan tiedon luotettavuutta. Erilaisia lähteitä on nykyisin roppakaupalla saatavissa muutaman napinpainalluksen päässä. Ongelmana on kuitenkin se, että osaammeko arvioida niiten luotettavuutta.

Entä ymmärrämmekö tekijänoikeuksia? Mitä saa lainata? Miksi pitää viitata? Miten ei syyllisty tahattomaan plagiointiin?

Tieteellisen tiedon muotoseikat herättävät usein tottumattomassa ärtymistä. Tieteellisellä kirjoittamisella on kuitenkin omat kansainväliset käytänteensä, joita ammattilainen osaa noudattaa.

Viittauskäytäntö ei ole syntynyt opiskelijoiden kiusaksi, vaan se toimii apuna muiden etsiessä juuri sinun löytämäsi tiedon äärelle. Sumuinen tulevaisuus ja epämääräinen polku muuttuu selkeäksi tieksi, kun perusteet ovat hallinnassa ja ymmärrys tiedonhankintaprosessista syntynyt.

kuva0178

 

Advertisement