Joulun ja vuodenvaihteen lähestyessä on tapana summata mennyttä vuotta. Joulut tulevat vuosi vuodelta aina vain nopeammin. Niin nytkin. Vastahan vietetiin edellistä.
Mutta paljon mahtuu myös kuluneeseen vuoteen. Suoritin vuoden aikana jatkovalmentajakoulutuksen. Eli joulukuussa sain ihan oikean todistuksen monen muunkin koulukkaan tapaan.
Sain uusia vinkkejä ja ajatuksia valmentavaan opetukseen ja verkostoiduin entistä monialaisemmin oman organisaationikin sisällä. Pääsin muun muassa seuraamaan leikkaussalisimulaatioita ja keskustelemaan konetekniikan lehtoreiden kanssa ammatillisista blogeista.
Opiskelijoiden kanssa tuli vuoden aikana innovoitua Mänttä-Vilppulan Sassin aluetta sekä Virtain Killinkosken Wanhaa tehdasta. Huikeita ideoita ja mahdollisuuksia täynnä nuo molemmat. Ja mielettömän ideoita. Olen suunnattoman ylpeä opiskelijoistani.
Osana PK-Innoviikkoja seurasin henkilöstölehden rakentumista konseptoiduksi ja osallistavaksi työyhteisölehdeksi. Kyllä opiskelijoiden tuoreet ideat lämmittivät toimittajakonkarin sydäntä.
Ja kaikki ne tuhannet muut kolahdukset, joita syntyi opinnäytetöitä ja oppimistehtäviä lukiessa sekä opiskelijoiden kanssa keskustellessa. Aikuisten kouluttajana saa todellakin olla paraatipaikalla seuraamassa kehityksen kulkua ja kehittymässä itse.
Syksyllä aloitin Jyväskylän yliopistossa erityisopettajaopinnot. Olen saanut koulutukselta paljon uusia ajatuksia, joita voin viedä käytäntöön. Kyllä, myös aikuiset opiskelijat tarvitsevat tukea ja myös aikuisilla voi olla oppimisen ja oppimistaitojen kanssa suuriakin vaikeuksia.
Toivottavasti pystyn nyt tarjoamaan tukea entistä paremmin. Mutta sekään ei riitä. Asennetasolla on vielä tekemistä. Tuen saaminen ei ole noloa eikä tukea tarvitseva ole tyhmyri. Jokainen on joskus enemmän tai vähemmän muiden tuen varassa. Haluan perehtyä aikuisten erityiseen tukeen vielä enemmän.
Voisin jatkaa muisteluksiani julkaisuksi asti. Vuosi on ollut värikäs ja antoisa, mutta nyt on aika siirtää katseet tulevaan.
Hyvää Joulua ja Menestystä Vuodelle 2017! Tehdään siitä hyvä vuosi meille kaikille!
Terv. Heli