Olen seurannut viime viikkona useampiakin luentoja ja keskusteluja digitalisaatioon ja sosiaaliseen mediaan liittyen. Olen myös pitänyt alustuksia ja työpajoja itse samasta aiheesta.

Digitalisaatiosta ja ohjelmistoista puhuttaessa vierastan aina hieman sitä ajatusta, että muutos olisi jotenkin kallista tai vaikeaa. Elämme nyt sellaisessa tilanteessa, jossa yksinkertainen peruskannettavakin jaksaan pyörittää melkoisen tukun sosiaalisen median ilmaisia ja selainpohjaisia aarteita. Moni mobiililaitekin pystyy samaan.

Voimme kokeilla ja testata helposti ja suhteellisen nopeastikin valtavan määrän ilmaisia ohjelmistoja. Opettajana niitä on mukava kokeilla myös opetuksessa.

Kaiken SOME-huuman keskellä tulisi kuitenkin muistaa koneiden ja muiden laitteiden sekä ohjelmistojen välinearvo. Tärkeintä on aina lopputulos eli mitä tekemisellä todellisuudessa saavutetaan.

Aikakin voi olla rahaa. Kaikki välineet eivät todellisuudessa aina helpota tai järkeistä toimintoja. Kokeilla saa ja kannattaa, mutta ei pelkästään kokeilemisen ilosta.

Tai ehkä siitäkin. Tarjolla on entistä kiehtovampia vaihtoehtoja. Tietyllä tavalla meillä kaikilla onkin nyt haku päällä uusia ja tehokkaita sovelluksia ajatellen. Olemme valmiit myös tekemään virhekokeiluja löytääksemme ”sen oikean”, joka helpottaa ja nopeuttaa työtämme – ja antaa puolestaan aikaa jälleen uudelle entistä paremman sovelluksen etsinnälle.

Karavaani kulkee ja me sen mukana.

Heli

Advertisement