Viime päivinä olen pohtinut paljon peristä sisäisen viestinnän käsitettä, joka nykyisessä läpinäkyvässä viestintäympäristössä maistuu jo hieman vanhanaikaiseltakin. Tarkoitan siis organisaation henkilöstön välistä viestintää.

Kyseessä on viestinnän muoto, joka tuntuu toimivan melkein tapauksessa kuin tapauksessa kaikkein heikoimmin. Moninaisista viestintävälineistä huolimatta kaikki tieto ei kulje – tai se ymmärretään väärin.

Ja virhe ei koskaan ole oma.

Itse ajattelen viestintää mielellään kahden tahon välisenä yhteistyökuviona. Kun sopassa on kaksi kauhaa, ei kumpikaan osapuoli voi olla ristiriitatilanteissa sataprosenttisen virheetön.

Esimiehen ja alaisen välinen viestintä ei voi olla pelkästään esimiehen tai pelkästään alaisen syytä. Ehkä syyllinen ei ole todellisuudessa kumpikaan, vaikka asiat onkin saatu umpisolmuun. Ehkä ongelmana onkin se, että molemmat puhuvat kuvainnollisesti eri kieltä – eivätkä ymmärrä toisiaan.

Mielestäni ristiriitatilanteissa tulisi aina lähteä liikkeelle itsearvioinnista. Olisinko voinut jotenkin toisin? Muita on turhan helppo lähteä syyttämään, mutta syytös ei välttämättä johda mihinkään. Omaa toimintaa on kaikkein helpoin muuttaa ja kehittää.

Ehkä sitä kannattaisikin kokeilla ensin.

 

 

Advertisement