Kirjoitin TAMKin blogiin lukihäiriöstä. Olen perehtynyt aiheeseen viime syksynä tekemässäni erityispedagogiikan proseminaarityössä sekä omien kokemusteni kautta viestinnän opettajana.

Lukihäiriöiset voidaan jakaa kahteen koulukuntaan: niihin jotka haluavat vain päästä mahdollisimman helpolla ja niihin, jotka haluavat näyttää pärjäävänsä.

Minulla ei ole tutkimuksellista näyttöä siitä, miksi osa haluaa päästä helpolla. Onko heidät lannistettu? Vanhemmat? Opettajat? Kaverit? Uskaltaisin silti esittää arvauksen, että he eivät ainakaan ole saaneet riittävästi tukea.

Lukihäiriön tunnistamisessa ja tukemisessa on useita suuria mysteerejä. Yksi näistä liittyy järjestelmälliseen lukitestaukseen. Kun ongelmien varhainen tunnistaminen koetaan yleisesti tärkeänä, miksi peruskouluvaiheessa tehdään vain harvoin järjestelmällisesti lukitestejä kaikille oppilaille?

Toinen liittyy tuen käyttöön. Minun on vaikea ymmärtää sitä, miksi tukea tarvitseva opiskelija ei osaa tai halua sitä pyytää.

Vielä vaikeampi minun on ymmärtää sitä, miksi joku opettaja ei halua sitä hänelle antaa, vaikka tarjolla olisi ohjaukseen lukihäiriön nojalla lisäresurssejakin.

Lukihäiriöstä on syytä keskustella vielä paljon.

blogi1
Kuva: Heli Antila.